Kuukauden kikat
Kehitellään uusia tapoja kesyttää pallo

Koska Suomi pääsee jalkapallon arvokisaturnaukseen?

Suomen historia jalkapallon arvokisaturnauksien karsinnoissa on yhdellä sanalla sanoen surullinen. Muutaman kerran voidaan sanoa, että ollaan päästy kohtuullisen lähelle, mutta yleensä karsinnoista on jäänyt käteen lähinnä arvokasta kokemusta, jota ei olla saatu jalostettua vuosienkaan jälkeen toimivaksi ja tulosta tuovaksi joukkuepeliksi. MM- ja EM-kisat ovat joka kerta jääneet muiden maiden pelattaviksi. Nyt, tänä vuonna alkavissa EM-karsinnoissa, Suomella on kuitenkin realistisin mahdollisuus pitkään aikaan onnistua. Miten käy? Tulisiko Suomen voitosta lyödä vetoa, vai pistetäänkö panokset tappiolle?

Suomi taisteli Italiaa vastaan, muttei kyennyt voittamaan karsintaottelua.

Kansain liiga – Suomen mahdollisuuksien aarreaitta

Kuten Suomen jalkapallomaajoukkueen pelejä seuraavat tietävät, Suomi voitti Kansain liigassa oman lohkonsa. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomi on kahden voiton päässä EM-lopputurnauspaikasta. Ja nämä kaksi ottelua tulevat olemaan astetta heikompia jalkapallomaita vastaan, joskaan mitään heittopussivastustajia ei ole tiedossa. Todennäköisesti ensimmäiseksi vastustajaksi keväällä 2020 tulee Serbia, jos se ei onnistu saamaan lopputurnauspaikkaa varsinaisista karsinnoista. Serbian jälkeen vielä toinen voitto putkeen, niin lopputurnauspaikka on varma. Ei helppo pala, mutta Suomelle ihan pureskeltava tapaus kuitenkin. Realistisin mahdollisuus lopputurnauspaikkaan pitkään aikaa. Tämän lisäksi on tietysti vielä varsinainen…

EM-karsinta

Kansain liiga on vain lisämahdollisuus päästä lopputurnaukseen – joskin erittäin hyvä sellainen. Varsinaiset karsinnat käynnistyvät Suomen osalta maaliskuun 23. päivä 2019. Ensimmäisenä Suomea vastaan asettuu saapasmaa Italia, jonka lapikkaat varmasti syyhyävät päästä lopputurnaukseen. Edellisissä MM-kisoistahan Italian tiputti historiallisesti rakas naapurimaamme Ruotsi, ja Italia ei varmasti halua samanlaisen katastrofin toistuvan. Muita Suomen lohkon maita ovat Armenia, Kreikka, Bosnia ja Hertsegovina ja Liechtenstein. Lopputurnaukseen pääsy ei siis ole mahdotonta varsinaistenkaan karsintojen kautta, kunhan vaan Suomen hyvä vire jatkuu Kansain liigan malliin. Ainoa selkeästi kovatasoisempi maa Suomen lohkossa on Italia, muut ovat voitettavissa, jos puolustuspeli säilyy tiukkana. Ja tietystihän jos Italia sortuu aliarvioimaan Suomen, niin eräs maalinälkäinen Pukki voi puraista pastamaan kasvatteja kipeästikin.

Suomi EM-kisoihin

Suomi ei ole ikinä päässyt jalkapallon arvokisojen lopputurnaukseen. Tämä historiallinen epäonnistumisten putki on nyt lähempänä katkaisua kuin ehkä koskaan. Surullisen kuuluisaa Unkari-ottelua ei ehkä enää vuonna 2020 tarvitse muistella. Karsintalohko on kohtuullisen helppo ja lisämahdollisuutena siintää Kansain liigan viimeiset ottelut. Nyt jos koskaan on Suomen paikka iskeä arvokisoihin ja saada aikaan Suomeen kunnollinen futishuuma!